tiistai 24. tammikuuta 2017

Ole se muutos




Nyt ei ole ollut niinkään eksistentiaalinen kriisi, mutta melkoiset tuumaustalkoot itseni kanssa. Luin Friolandian Eveliinan jutun syömisen vaikeudesta, ja se laittoi ajatusprosessin liikkeelle. Itsekin olen tuskaillut nimittäin saman asian kanssa. Syöt sitten niin tai näin, aina syöt jotenkin väärin. Itse syön mielestäni varsin terveellisesti, mutta silti painoa vain tulee lisää, enkä voi sanoa voivani mitenkään erityisen hyvin.

Jotta pohdiskelut eivät menisi liian yksinkertaiseksi, tuli mukaan vielä etiikka ja arvot. "Erehdyin" katsomaan Netflixiltä dokumentin "Cowspiracy" (suosittelen lämpimästi), jossa puhutaan siitä, miten suurin yksittäinen ilmaston lämpenemiseen ja metsien tuhoamiseen vaikuttava seikka on länsimaisen ihmisen tolkuton lihankulutus ja karjatalous - ei suinkaan liikenne. Ja siihen sitten liittyy taas  mm. tuotantoeläinten kohtelu, jota olisi niin paljon mukavampi olla ajattelematta. 

Mutta jos arvoihini kuuluu kaiken elämän kunnioitus ja eläinten itseisarvon kunnioittaminen, niin miten ihmeessä voin popsia pihviä tai kanankoipia hyvällä omalla tunnolla, vaikka ne maistuisi kuinka hyvältä tahansa? Tai jos tarkemmin ajatellaan, niin edes syödä kananmunia tai juoda maitoa, sillä niidenkin teolliseen tuottamiseen liittyy niin julmia yksityiskohtia, että olisin mielummin niistä tietämättä.  



Mitä mieltä on arvoilla, vaikka kuinka ylevillä, jos ne ei muutu todeksi käyttäytymisen kautta? On niin helppo vastustaa eläimiin kohdistuvaa julmuutta ja väkivaltaa, olla huolissaan ilmastonmuutoksesta, tykätä ja jakaa erilaisia viisauksia facebookissa, mutta kuinka moni todellisuudessa toteuttaa näitä arvoja elämässään? En minä ainakaan. Tai toteutan ainoastaan siltä osin, kuin se on ollut  itselleni mukavaa ja helppoa. Jättänyt katsomatta filmejä ja lukematta juttuja, joiden olen arvannut häiritsevän mielenrauhaani. Joskus on niin paljon helpompi olla tietämättä. 


"Ole se muutos,
jonka haluat maailmassa nähdä"
-Mahatma Gandhi-


Mutta nyt olen tietoisesti avannut silmäni ja korvani ja tässä nyt sitten suunikin. Perehtynyt asioihin, ja sen seurauksena päättänyt osallistua kuukauden vegaanihaasteeseen, eli jättää ruokavaliostani pois kaiken eläinperäisen ravinnon.
Tiedän, että moni on aloittanut haasteen jo vuoden alussa, mutta itse herään näihin juttuihin aina vähän hitaasti. Syön kyllä jääkaapissa olevat oman pihan onnellisten kanojen munat loppuun, enkä hävitä nahkaisia kenkiä ja laukkuja tältä istumalta, mutta en osta enkä syö tehotuotettuja munia, maitoa, kalaa tai lihaa. 

Toiveena ja tavoitteena on, että opin kuukauden aikana valmistamaan maukasta kasvisruokaa, sekä käyttämään papuja, linssejä, vihanneksia ja juureksia monipuolisemmin. Kuukauden kuluttua teen sitten arvion sen suhteen, miten jatkan eteenpäin. 

Yksi asia minulle on selvinnyt jo nyt: käsitykseni ryppyotsaisista, kiihkoavista ja palavasilmäisistä vegaaneista on muuttunut. Toki varmaan heitäkin löytyy, mutta se ei ole koko totuus. Asiaan voi suhtautua myös maltillisen suvaitsevaisesti.

Ja tiedättekö mitä? Luulen, että tulen syömään tulevan kuukauden aikana paljon paremmin, terveellisemmin ja monipuolisemmin kuin mitä tähän asti. Mutta palaan tähän vielä uudemmankin kerran.

Jos asia kiinnostaa, niin tutustu vaikkapa aluksi




8 kommenttia:

  1. Varmaan vegaaniruuasta tulee parempi olo, en voi kuvitella, että se juuri mitään pahentaisi. Ainoastaan täytyy huolehtia (B-)vitamiinien riittävästä saannista. Sen sijaan eläinperäisistä aineista tulee monelle turvotusta, nivelkipuja, ties mitä. Tosin jokainen on niin erilainen, että eihän mitään yleispätevää pysty sanomaan.
    Heh, itse tiedän yhtä ja toista, enkä silti syö yhtään terveellisesti. Olin niin yltiötiedostava nuorena, että ehkä se kiintiö tuli kaiketi täyteen :-D
    Mutta kanaa en syö lainkaan, ellei sitä löydy luomuna, enkä possua, niitä pidetään useimmiten törkeästi (suurtiloilla siis) unohtamalla eläinten luontainen käyttäytyminen. Luomumaitoa ja -munia onneksi löytyy ihan yleisesti. Meillä Korppoossa on ihana lihatila, joka ei ole luomua, mutta tiedän, miten lehmät elävät - kesäisin osa niistä laiduntaa täällä meidän saarellakin. Talvellakin saavat liikkua naveasta pihattoon miten lystäävät. Se on elämää, se. Olisi hienoa, jos kaikki voisivat hankkia lihansa tilalta, jossa tietää eläinten voivan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan olekaan mitään yleispätevää sääntöä. Mulla on hyvä ystävä, joka oli vuosia kasvissyöjä, mutta joutui aloittamaan uudestaan syömään lihaa, koska hemoglobiini oli jatkuvasti niin alhaalla. Joten jää nähtäväksi, miten se muhun vaikuttaa. Todennäköisesti ainakin kasvisten, vihannesten ja juuresten syönti lisääntyy, ja se ei varmaankaan ole huono juttu. Noista vitamiineista ja muusta olenkin lukenut aika paljon, ettei mene pieleen tietämättömyyden vuoksi.

      Mulla tämä muutos on sikäli helppo, että ole syönyt lihaa nytkin aika vähän. Periaatteessa kyllä hyväksyn vaikkapa riistan syönnin tai sen, että joku teurastaa oman lampaansa, mutta koska en itse pystyisi mitään eläintä ruoaksi tappamaan, tai edes teurastusta seuraamaan, niin onko minulla oikeutta syödä lihaa? Itse koen, että siinä on arvojeni ja tekojeni välissä ristiriita, joka häiritsee.

      Mutta tämä on oma valintani just nyt, ketään muuta en ole painostamassa tai tuomitsemassa - en todellakaan. Ehkä kannustamassa kokeilemaan, jos on sitä yhtään miettinyt :).

      Poista
  2. Itse olen ollut kasvissyöjä 21 vuotta. Olen pitkälti vältellyt myös kananmunia ja maitotuotteita vaikkakaan en hysteerisesti ja toisinaan niitä ostanut, en kuitenkaan arkiruoaksi (mitä nyt joskus on ollut parin kuukauden juustokoukku).

    Omalla kohdallani ruokavalioni on aiheuttanut minulle terveysongelmia.

    En lähde avaamaan tätä sen suuremmin muuten kuin että kasvisravinto saattaa luoda imeytymisongelmia ja puutoksia johtuen varsinkin fytaateista ja lektiineistä jotka sitovat jyvien ja siementen ym. ravinteet käyttökelvottomaan muotoon, proteiininsaantia saa tosissaan laskeskella eikä vain luottaa siihen että kyllä sitä tulee ja varsinkin viljat ovat suolistolle iso ongelma, väitän että jokaisen suolistolle tuhoten ainakin jossain määrin suolinukkaa...

    Olen edelleen kasvissyöjä mutta olen karsinut kaikki viljat ruokavaliostani ja se on parantanut oloa paljon. Kananmunia sen sijaan pyrin syömään enemmän, harkitsen että alkaisin syömään jopa riistaa jossain vaiheessa ja aloitin vitskutäydennyksen jonka aion pitää pysyvänä osana elämää. Ja proteiininsaantiani lasken tarkkaan.

    Tsemppiä eettiseen päätökseesi mutta tutustu asiaan tosi tukevasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luulen, että omalla kohdallanikin ainakin kananmunat palaa ruokavalioon (on noita onnellisia kanoja samassa pihassa), varmaan kalakin, mutta haluan kokeilla, miten tämä vaikuttaa vointiini.

      Mulla on jostain syystä ollut niin, että kun en ole juurikaan syönyt viljaa, niin vatsa voi huonommin, mutta kun olen lisännyt viljoja (lähinnä spelttiä) ruokavalioon, niin vatsa voi paremmin. Italiassa ollessani ruokavalio oli hyvin pizza- ja pastavoittoista, mutta vatsani voi siellä jostain kumman syystä tosi hyvin.

      Mutta asiaan pitää ehdottomasti perehtyä. Joku mainitsi jossain "kalja/sipsi- vegaanit", eli on mahdollista olla vegaani tai kasvissyöjä, ja syödä todella yksipuolisesti ja epäterveellisesti.

      Tuo vegaanihaaste on sikäli hyvä juttu, että siinä tulee joka päivä kuukauden ajan sähköpostilla tietoa ja neuvoja, kuinka edetä. Kuukaudessa ei ihan kamalia ehdi tapahtua, mutta sitten vähän näkee, miltä tuntuu. Tavoitteena on, että oppisin ainakin tekemään kasvisruokia ja syömiseni painottuisi sinne kasvispuolelle.

      Mutta kiitos kommentistasi, tärkeitä näkökantoja!

      Poista
  3. Olisin kiinnostunut kuulemaan miten vegaanihaasteesi on sujunut :) Lisäksi toivoisin joskus postausta siitä kuinka asut siellä laakson syleilyssä, millainen tämä uusi kotisi on jne :)

    Hyvää alkanutta viikkoa Skånesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, kirjoittelen tuosta haasteen onnistumisesta vielä tässä joku päivä - se on toisaalta epäonnisunut, mutta toisaalta onnistunut oikeinkin hyvin - riippuu vähän miten asiaa katsoo. Vähän olen postaillut tästä kodistani noin vuosi sitten kun tähän muutin, mutta voi toki kirjoitella vähän enemmänkin joskus. Kiitos postausideoista! On mukavaa joskus kuulla, mikä teitä lukijoita erityisesti kiinnostaa :):

      Oi Skåne - olen tässä joskus puolivakavissani miettinyt Ruotsiin muuttoa ja nimenomaan sitä Skånen suuntaa :). Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Mikäs täällä Skånessa on asuessa - etenkin hevosihmisenä viihdyn kun täällä on tosi paljon hevosia. Ilmat ovat leudot talvisinkin (pääsääntöisesti) ja onhan täällä todella kaunista :) Kaipaan etenkin sekametsiä, niitä saa hakea Skånen pohjoisemmista osista.

    Toivottavasti joskus kirjoittelet lisää noista ihanista hevosystävistä! Vaikka oma postaus jokaisesta :) Voi olla, että olen vain missannut esittelyn vaikka olenkin postauksiasi selaillut. Olen aivan ihastuksissani tuosta sinun asuinympäristöstä ja Norjan luonnosta ylipäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on just ne leudot talvet kun mua houkuttelee - en ole pitkien talvien ystävä. Pitää kirjoitella joskus enemmän noista hevosista :).

      Poista

Kommentit ovat blogin suola, joten on tosi kiva, jos osallistut kommentoimalla!